Nimittäin Tux-huivi rakkaalleni. Tänään sain hapsut väkerrettyä paikoilleen, niin huomenna ei kaula eikä naama palellu viimassa ja pakkasessa. On kyllä isoin tekemäni kaulahuivi ikuna. Jos jotain tekisin toisin, niin lisäisin reunasilmukat, koska pingviinin räplöiden reunat eivät näy ihan kunnolla. Ja reunatkin rullautuvat pingotuksesta ja höyryttämisestä huolimatta.

Kuva lämpimyydestä
30752.jpg

Huivilla on leveyttä vähän yli 34 cm, ja pituutta komeat 235 cm.
Dynaaminen duo Taika&Pulma hyväksyvät huivin myös
30753.jpg

Mieheni jaksaa yllättää minut ihanuudellaan joka päivä. Minulla on kuumetta, ja oli kerrassaan kenkku olo, johon tunsin selvästi muutaman uuden lankakerän auttavan. Joten hän ajoi minut lankakauppaan, jotta sain kerän neliraitaa itselleni, ja huisit kevätvärikerät seiskaveljestä. Noista räikeyksistä on palkinnoksi kuljetuksesta suunnitteilla villasukat sankarilleni. Rakastan tuota oranssin ja pinkin väriyhdistelmää, olen joskus piirtänyt kortteja käyttäen samoja värejä taustalla.

Päivänpiristykseni
30754.jpg

Minutkin haastettiin omituisten tapojen meemiin. 5. kohdan listalle pitäisi kertoa kummallisia tapoja itsestään, ja lähettää haaste viidelle uudelle uhrille. Mutta eihän minulla ole omituisia tapoja! Ei lainkaan! Etenkään se ei ole yhtään omituista että saatan välillä leikkiä dinosaurusta armaani riemuksi. Tai etten voi syödä ellei käsillä ole japanilaista ristikkoa (sudokut on niiden rinnalla tylsiä!). Tai että leikin suomenkielellä, vääntelen, yhdistän ja keksin sanoja. Hullunkuriset sanat ovat taattu keino saada tekstin parissa työskentelevä mieheni nauramaan. Eli kai niitä sittenkin on. Mutta vain vähän. En kyllä keksi että ketä muuta voisin enää kisaan haastaa, kun kaikilla tuntuu olevan kummajaisensa listattuina.

1. Rakastan hullutella. Päätin teini-iässä etten koskaan lopeta leikkimistä, koska koin/koen sen olevan parhaita keinoja pitää mieli virkeänä. Hymyily ja nauraminen on hyvästä. Rikas mielikuvitus on aarre.

2. Edellisestä johtuen, rakastan legoilla leikkimistä ja palapelejä. Myöskin lautapelit ovat ahkerassa käytössä ja niitä tulee hankittua lisää. Onneksi ystäviäkin kiinnostaa pelaaminen, ei ole vaikeaa saada viittä ihmistä kasaan kunnon moninpelisessiota varten.

3. Neuloessani minulla on tapana keksiä silmukoista/kuvioista erilaisia rytmejä, kaavoja ja toistuvuuksia, ja kieputella ajatuksiani niiden ympärillä, ja vaihtaa tapaa ajatella kesken kaiken jotta saisin aivoni solmuun. Ei kovin selkeästi ilmaistu ;)

4. Musiikkia kuunnellessa kappaleita ei saa lopettaa kesken. Levytkin mielellään on kuunneltava kokonaan, oikeassa järjestyksessä. Poikkeuksen tekee levyjen soittaminen DJ-meiningillä.

5. Ruoanlaitossa en voi ikinä noudattaa mitään ohjetta suoraan, mutta leipoessa ohjeita tulee noudatettua lähes kirjaimellisesti. Paitsi että kaikkeen pitää aina lisätä aitoa vaniljaa tai ainakin vaniljasokeria.

Pikkuveljenikin otti yhteyttä Lapista laskettelureissultaan, hyvin kuulema pipo lämmittää, vaikka siellä hurjan kylmää onkin.

Ja raitasukistani vielä. Olin tehnyt toisen kantapään lyhyemmäksi kuin toinen. Ja ei sellaista voi hyväksyä, purkutuomio ja ensi kerralla voisi merkitä muistiin miten toisen sukan on tehnyt, kun ohje perussukkaan kumpuaa jostain selkäytimestä. Paitsi ei samanlaisena joka kerta. Ja lisää sukkaideoitakin minulla olisi kovasti. Ja apua, isäni syntymäpäiviä juhlistetaan viikonloppuna. Lapasistakin menin hukkaamaan toisen parin jonnekin, eikä ole yksiäkään talvitakkiini sopivia tumppuja laatikossa. Täytyy siis vain neuloa ahkerammin.