Sain tänään
töitä! Tai kyllä minä tiesinkin että pääsen samaan paikkaan töihin
missä viime kesänäkin olin, mutta syy mahdottomaan innostukseeni on se,
että sain ylennyksen! Ja vielä lisäksi pienen palkankorotuksenkin, oi
miten iloista. Haittapuolena tässä on se, että työkaverit vaihtuvat
(meillä oli niin hauskaa koko viime kesä), ja
tietysti se että saan roimasti vastuuta lisää. No, eiköhän hentoiset
hartiani jaksa sen kantaa, ja ainakin tutustuu uusiin ihmisiin.
(*kröhöm*, alaisiini..) Eli jotain hyötyä tästä koulutuksesta tuntuu
olevan, saa ihan uutta motivaatiota suorittaa opiskelut kunnialla läpi.
Suuresta kuhinasta mielessäni johtuen en ole vieläkään aloittanut
tulevaa villapaitaani. Aloittamaan ryhtymiseen rupeaminen (osaan puhua
ja kirjoittaa suomea, mutten viitsi) vaatii laskelmointia ja
valmistautumista ja raidoituksen pohdintaa ja kaikkea muuta sellaista
mihin pääni ei nyt taivu. Sen sijaan aloin neulomaan rakkaalleni
sukkia, kun niiden tekemisessä ei tarvitse miettiä eikä suunnitella. Ja
ehkä se miettimisen ja suunnittelun puute näkyy sukissa, niistä on
tulossa niin HURJAT, että heikompia varmasti hirvittää. Eipähän
ainakaan ole harmaat. =)
Ja kun ei ole uusia kuvia neuleista, eikä noin aluillaan olevan sukan
varrestakaan viitsi sellaista ottaa, pääsee kissat taas kehiin.
Riekkumista avonaisella ikkunalla:
Onneksi nuo ikkunat aukeavat järkevästi (eli ei kissan mentävästi),
vaikkei tuosta kuvasta kovin hyvin selvää ota. Tuollalailla ikäänkuin
vaakatasossa, eli poikittain siihen nähden miten ikkunat yleensä.
Pelkäänpä vain että jonain päivänä nuo rontit painavat ainakin yhdessä
enemmän kuin tuo mekanismi kestää, etten vieläkään mielellään jätä
ikkunoita vahtimatta auki. Edellisessä kodissa ei juuri voinut
tuulettaa, kun ikkunat sai pienellä tassun huitaisulla sepposen
selälleen, eikä maahankaan ollut kuin yhden kerroksen matka. Mutta nyt
sukat taas kutsuvat!
torstai, 2. helmikuu 2006
Kommentit