Keskittymiskyky on kyllä täysin kadoksissa, varmaan niistin sen nenäliinaan ja heitin pois. Mikään vanha työ ei houkutellut, joten otin virkkuukoukun pitkästä aikaa esiin. Opettelin tekemään salomonin solmut -nimistä pistoa. Ja sitten samaa toisella langalla. Ja sitten aloitin branching outin, kun tuota keväisen vihreää angoralankaa on sen verran, että se haluaapi semmoiseksi tulla. Sitten jatkoin vähän baskeria. Ja sitten taas otin virkkuukoukun esiin, ja räpeltelin tämmöisiä:
Yäk miten paljon langanpäitä. Mutta periaatteessa ehkä aika kivoja. Jos niistä jonkun tarpeeksi ison liinan saisi aikaan, että voisi antaa lahjaksi. Vai ehkä jopa huivi? No saa nähdä miten muotoutuu, vai jääkö jonkun lankakorin nurkkaan.
Niin perjantaina olimme luokan kanssa Lahdessa tutustumassa Lahden taajamametsien hoitoon, ja siellä ollaan kyllä huomattavan edistyksellisiä jos vertaa Helsingin toimintaan. Aikaa jäi vähän kierrellä kaupunkia, ja kuinkas sattuikaan, eksyin Vuorelma-Aholle. Kuitenkaan yhtään lankakerää ei tarttunut matkaan, mutta sen sijaan uudet pyöröpuikot, nuo neulojien ferrareiksi kutsutut addit. Kovasti jännittyneenä aloin heti illalla neulomaan sitä baskeria mitä olin miettinyt jo hetken. Mutta en ole varma pidäkö addeista. Tuntuu ihan joltain maanpetturuudelta melkein. Vaikka puikot istuu hyvin käteen ja liitoskohta on loistava, on tuntuma vähän liian liukas, ja käsiala jää löysemmäksi kuin olen tottunut. Eniten noissa haittaa se, ettei ne ole tarpeeksi terävät. Ehkä tämä on vain totuttelukysymys. Enkä muuten taida tykätä tuosta baskeristakaan. Värisilmä on ainakin ollut sokaistuneena kun ensimmäistä kirjoneuleraitaa tein. En silti pura, saa nähdä miten se tuosta muotoutuu. Kauniin kirjoneuleen suunnitteleminen vähäisillä määrällä lankoja/värejä taitaa olla minulle mahdoton tehtävä.
Kommentit