Sain tänään töitä! Tai kyllä minä tiesinkin että pääsen samaan paikkaan töihin missä viime kesänäkin olin, mutta syy mahdottomaan innostukseeni on se, että sain ylennyksen! Ja vielä lisäksi pienen palkankorotuksenkin, oi miten iloista. Haittapuolena tässä on se, että työkaverit vaihtuvat (meillä oli niin hauskaa koko viime kesä), ja tietysti se että saan roimasti vastuuta lisää. No, eiköhän hentoiset hartiani jaksa sen kantaa, ja ainakin tutustuu uusiin ihmisiin. (*kröhöm*, alaisiini..) Eli jotain hyötyä tästä koulutuksesta tuntuu olevan, saa ihan uutta motivaatiota suorittaa opiskelut kunnialla läpi.

Suuresta kuhinasta mielessäni johtuen en ole vieläkään aloittanut tulevaa villapaitaani. Aloittamaan ryhtymiseen rupeaminen (osaan puhua ja kirjoittaa suomea, mutten viitsi) vaatii laskelmointia ja valmistautumista ja raidoituksen pohdintaa ja kaikkea muuta sellaista mihin pääni ei nyt taivu. Sen sijaan aloin neulomaan rakkaalleni sukkia, kun niiden tekemisessä ei tarvitse miettiä eikä suunnitella. Ja ehkä se miettimisen ja suunnittelun puute näkyy sukissa, niistä on tulossa niin HURJAT, että heikompia varmasti hirvittää. Eipähän ainakaan ole harmaat. =)

Ja kun ei ole uusia kuvia neuleista, eikä noin aluillaan olevan sukan varrestakaan viitsi sellaista ottaa, pääsee kissat taas kehiin. Riekkumista avonaisella ikkunalla:
34583.jpg

Onneksi nuo ikkunat aukeavat järkevästi (eli ei kissan mentävästi), vaikkei tuosta kuvasta kovin hyvin selvää ota. Tuollalailla ikäänkuin vaakatasossa, eli poikittain siihen nähden miten ikkunat yleensä. Pelkäänpä vain että jonain päivänä nuo rontit painavat ainakin yhdessä enemmän kuin tuo mekanismi kestää, etten vieläkään mielellään jätä ikkunoita vahtimatta auki. Edellisessä kodissa ei juuri voinut tuulettaa, kun ikkunat sai pienellä tassun huitaisulla sepposen selälleen, eikä maahankaan ollut kuin yhden kerroksen matka. Mutta nyt sukat taas kutsuvat!