Kävin vaarini kanssa kiertämässä hieman maailmaa. Pitkästä aikaa. Tuli ihan pikkutyttöajat mieleen, sillä vaarini on kierrättänyt minua monessa paikassa, ystäviä ja sukulaisia tapaamassa. Matka suuntautui Padasjoelle, josta lähdimme hakemaan minulle poljettavaa ompelukonetta. Ja vaikka mitä muutakin ihanaa tarttui matkaan, katsokaa vaikka.

Tässä ensin tämä TIKKA. Olen haaveillut poljettavasta ompelukoneesta jo pitkään, ja nyt haaveni kävi todeksi. Tikka on varsin krumeluuriton verrattuna vanhoihin singereihin, mutta mielestäni sangen kaunis.

60627.jpg

60626.jpg

Tikka kaipaa hieman putsausta ja öljyämistä, mutta muuten se toimii sangen moitteettomasti. Tikka sopii oikein hyvin yhteen toisen ompelukoneeni kanssa, joka on vaarini äidin vanha ompelukone, ensimmäisiä sähköompelukoneita Suomessa. Parhaita koneita millä olen koskaan ommellut, harmittaa todella kun nykyään tuotteita ei tehdä kestäviksi. Siitä ei ole kuvia tarjota, mutta lupaan niitä myöhemmäksi ajankohdaksi.

60630.jpg

60628.jpg60629.jpg

Trumpetti! Hyvin vaikea saada ääntä ulos, ja kun on vain kolme nappia jota painaa, eri sävelet on vielä täysin hukassa. Sitten kun minusta tulee maailman paras trumpetisti, pääsen vierailevaksi tähdeksi ystävieni soitinyhtyeeseen.

Kotiruokaa kasviksista synnyinvuodeltani 1979 sekä vielä varhaisempi Kasvisruokia joka pöytään vuodelta -59. Tuon varhaisemman keittokirjan alkuteksti on ihanan paatoksellista.

"Kaiken ruoan tulee olla ruokahalua herättävää ja maukasta. Tämä koskee erikoisesti kasvisruokaa, sillä monet ovat tympääntyneet siihen juuri sen taitamattoman valmistuksen takia."

"Alkoholi on sangen hyödyllinen kemiallinen yhdiste esim. liottimena ja polttoaineena, mutta niin pian kuin se valuu kurkusta alas on se yksinomaan kiroukseksi."

"Vahingollisiin aineisiin, joita nykyajan kulttuuri-ihminen käyttää aivan liian paljon, on vielä luettava moninaiset enemmän tai vähemmän myrkylliset ja luonnottomat lääkeaineet, joiden orjaksi moni on joutunut."

"Monien maustelajien runsas käyttäminen meidän aikanamme on seuraus kulttuurikansojen pilaantuneesta mausta. Sama koskee keittosuolan käyttöä. Sen tähden, jos haluamme välttyä monenlaisilta vaivoilta, on meidän syytä vähentää useimpien mausteiden ja keittosuolan käyttöä."

No joo, tuossa muutama ote. Mutta silkkaa asiaa koko teksti. Ja ohjeet niin kovin herkullisia.

60631.jpg

60624.jpg

60623.jpg

Kissakin kiinnostui käsin sorvatuista purkeista, joita vaarini ystävä on tehnyt. Ja tuo kynttilälyhty on aivan mahtavan värinen.

Neulerintamalla ei mitään uutta. Ja vanhatkin uudet purin. Kuumehoureissaan ei parane puikkoihin tarttua, tulee virheitä ja kummallisia viritelmiä. Baskerinkin purin. Ei siitä tullut sievää. Täytyy yrittää vielä uudemman kerran. Varpaista aloitettu sukka ei halua valmistua. Ehkä se johtuu keväästä ja mallineuleen lehdistä, ne vain haluavat kasvaa ja kukoistaa.

Kevät on muuten inhokkini vuodenajoista. Olisi edes pimeää niin ei näkisi kuinka harmaata kaikkialla on. Keväällä iskee PLÄÄH. Mutta nyt siitä ollaan pikkuhiljaa toipumassa, puikkoja on taas kiva kilisytellä, uloskin voi kohta uskaltautua ja blogienkin lukeminen houkuttaa. Kun ensimmäiset silmut alkavat avautua ja alkaa hieman vihertämään, ollaan jo kokonaan voiton puolella. Mutta onpa kello jo paljon, kiirus kangaskauppaan ystävän seuraksi.